Veden kovuus selitetty
Veden kovuus on tärkeä veden laatuparametri vesikasvien kasvulle. Monet harrastajat ovat edelleen hämmentyneitä pehmeästä vedestä kovaan veteen, GH, KH, kovuusasteikko ja niiden vaikutus istutettuihin säiliöihin.
Mikä tekee vedestä "kovaa" tai "pehmeää"?
Kovuudella ei ole yhteyttä fyysiseen rakenteeseen. Se kuvaa veteen liuenneiden mineraali-ionien määrää. Vesi, jossa on runsaasti mineraaleja, on "kovaa", kun taas vesi, jossa on vähän liuenneita mineraaleja, on "pehmeää". Kova vesi aiheuttaa monia kotitalousongelmia, kuten kalkkikiveä keitettäessä ja liiallisen saippuan kulutuksen pesun aikana.
Kemiallisesti kovuus määritellään veden kyvyllä saostaa saippuaa. Saippua koostuu natrium- tai kaliumstearaatista. Kun saippua kohtaa kalsium- ja magnesium-ioneja, muodostuu liukenematonta kalsiumstearaattia ja magnesiumstearaattia ja saippua menettää puhdistustehonsa. Rauta-, mangaani- ja kupari-ionit voivat myös aiheuttaa saippuan saostumista.
Kovuus ionitovat metallikationeja, jotka laukaisevat saippuan saostumisen, pääasiassa kalsiumia, magnesiumia, rautaa, mangaania ja kuparia. Natrium- ja kaliumioneja ei lasketa kovuusioneiksi. Luonnollisessa vesijohtovedessä kalsium ja magnesium muodostavat yli 97 % kovuusionien kokonaispitoisuudesta. Niiden yhdistetty pitoisuus tunnetaan nimelläKokonaiskovuus. Kalsiumin kovuus on noin 85 % ja magnesiumin 15 %.
Kova vesi jaetaan kahteen luokkaan lämmitetyn mineraalikäyttäytymisen perusteella:
Väliaikainen kovuus: Mineraalit saostuvat kuumentamisen jälkeen. Sen aiheuttavat bikarbonaattisuolat, kuten kalsiumbikarbonaatti ja magnesiumbikarbonaatti.
Pysyvä kovuus: Mineraalit eivät erotu vedestä kuumentamalla. Se on peräisin sulfaatti-, kloridi- ja nitraattiyhdisteistä.
Pehmeän ja kovan veden luokitusta ei voida arvioida visuaalisesti, ja se vaatii kemiallisen vesitestin. Kovuus on kansainvälisesti verrattu kalsiumkarbonaattiin (CaCO₃), mitattuna ppm:nä. Saksa käyttää yleisestidH-aste (saksalainen kovuus), laskettuna kalsiumoksidiekvivalenteista.
GH vs KH
‑ GH (yleinen kovuus / kokonaiskovuus)mittaa kaikkien kovuuteen liittyvien metallikationien: kalsiumin, magnesiumin, raudan, mangaanin ja kuparin pitoisuuden. -KH (karbonaatin kovuus / alkalisuus)mittaa bikarbonaatti-ionien (HCO₃⁻), tilapäisen kovuuden pääkomponentin, pitoisuutta.
Kovuuden vaikutukset vesikasveihin
GH
Kalsium ja magnesium ovat välttämättömiä toissijaisia ravintoaineita vesikasveille. Rauta, mangaani ja kupari toimivat elintärkeinä hivenaineina. Tasapainoisissa pitoisuuksissa kovuus edistää kasvien ravintoa.
Ravinteiden antagonismia esiintyy kuitenkin, kun mineraalisuhteet muuttuvat epätasapainoisiksi. Kalsium estää kaliumin imeytymistä ja luo kilpailua näiden kahden alkuaineen välillä. Jos niiden suhde on väärä, kasvit voivat imeä vain yhden ravinteen, mikä hidastaa kasvua vakavasti.
Vesikasvit eivät voi selviytyä vedessä, jossa on GH = 0, eivätkä erittäin kovassa vedessä. Suositeltu GH-alue istutetuille akvaarioille on5–8 astetta dH (pehmeä vesi) 9–12 asteeseen dH (kohtalaisen kova vesi).
KH
Karbonaattikovuus itsessään ei syötä vesikasveja suoraan, mutta se vaikuttaa kuitenkin voimakkaasti pH-stabiilisuuteen ja toimii epäorgaanisen hiilen varalähteenä fotosynteesiä varten, kun CO₂-tasot ovat riittämättömät.
Kasvit voivat kasvaa vedessä, jossa on KH = 0 (lisä CO₂-injektio vaaditaan vaarallisten pH-pudotuksen välttämiseksi) ja selviytyä myös yli 25 asteen KH:ssa (valvonta estää liiallisen pH:n nousun). Useimmille istutetuille säiliöille4-10 astetta KHon optimaalinen, ylläpitäen vakaan pH:n ja tarjoamalla riittävät hiilivarat.
Veden kovuuden luokitusasteikko (saksalainen dH-aste)
‑ Very‑soft water: 0‑4 °dH (0‑89 ppm CaCO₃) ‑ Soft water: 5‑8 °dH (90‑159 ppm CaCO₃) ‑ Moderately hard water: 9‑12 °dH (160‑229 ppm CaCO₃) ‑ Medium‑hard water: 13‑18 °dH (230‑339 ppm CaCO₃) ‑ Hard water: 19‑30 °dH (340‑534 ppm CaCO₃) ‑ Very‑hard water: Over 30 °dH (>535 ppm CaCO₃)
