Akvaarion ilmastuslaitteiden ensisijainen tehtävä on ruiskuttaa mekaanisesti ilmaa veteen, mikä lisää liuenneen hapen pitoisuutta. Nämä laitteet toimivat tyypillisesti ilmapumppuperiaatteella ja käyttävät sähkömoottoria kalvon tai männän käyttämiseen, joka tuottaa ilmavirran. Tämä ilma vapautuu sitten veteen pieninä kuplina letkun ja diffuusorin kautta. Kun nämä kuplat nousevat, ne joutuvat kosketuksiin veden kanssa liuottaen asteittain happea ja siten nostaen kokonaishappipitoisuutta. Esimerkiksi tavallinen hapetuspumppu voi toimittaa 1-5 litraa ilmaa tunnissa, mikä nostaa liuenneen hapen tason vähintään 5 mg/l:sta 8{11}}10 mg/l:aan. Tämä täyttää useimpien kalalajien selviytymisvaatimukset (yleensä 6-8 mg/l liuennutta happea). Tämä toiminto on erityisen kriittinen tiheässä vesiviljelyssä tai korkean lämpötilan ympäristöissä, koska nousevat veden lämpötilat vähentävät hapen liukoisuutta ja lisäävät hapenpuutteen riskiä. Säännöllinen akvaarion tuuletuslaitteiden käyttö estää kalojen haukkumista pintaan tai nopean hengityksen, mikä varmistaa vesiekosysteemien vakauden.
Lisäksi hapensyöttöominaisuudet tukevat mukautettavaa lähtöä. Monissa nykyaikaisissa laitteissa on säädettävät venttiilit, joiden avulla käyttäjät voivat säätää kuplien määrää ja taajuutta säiliön koon ja biologisen kuormituksen perusteella. Esimerkiksi pieni-virtausasetukset riittävät tasapainon säilyttämiseen pienissä kotiakvaarioissa, kun taas korkeat-tehotilat palauttavat nopeasti happitason suuriin akvaarioihin tai lampiin. Tämä joustavuus mahdollistaa tarkemman akvaarion hapetuksen, jolloin vältytään yli-hapetuksen aiheuttamalta energian tuhlaalta tai vesihäiriöltä. Tutkimukset osoittavat, että asianmukainen hapetus ei vain pidennä kalojen elinikää, vaan myös edistää hyödyllisten bakteerien kasvua. Nämä bakteerit hajottavat jätettä typen kierrossa ylläpitäen veden laatua. Siten akvaarioilmastimet eivät toimi pelkästään "hengenpelastuslaitteina" vaan olennaisina ekosysteemin hallintatyökaluina.
